Me olemme Webasto Suomessa

Webasto on yksi 100 suurimmasta autoteollisuuden toimittajista. Koemme etuoikeutena edustaa näin vahvaa brändiä Suomessa, kuten KGK koko pohjoismaissa ja Baltiassa.

Lisämukavuutta liikkumiseen

Saksalainen Webasto on perustamisestaan 1901 asti valmistanut liikkumisen mukavuutta lisääviä laitteita erilaisiin kulkuneuvoihin. Jo 30-luvulla se keskittyi autoteollisuuteen ja kehitti ensimmäiset kattoluukut henkilö- ja linja-autoihin. Vuonna 1936 olivat vuorossa lämmityslaitteet, joista tehdas varsinkin Suomessa tunnetaan, sekä viimein 60-luvulla nykyaikaiset ilmastointilaitteet. Tänään konsernilla on yli 30 tuotantolaitosta ympäri maailmaa ja sen tuotteet tunnetaan kaikkialla.

Toimintaidea

Webaston tuotekehityksen tavoitteena on kehittää tuotekehittelyn ja –testauksen kautta sellaisia matkustusmukavuutta lisääviä tuotteita, jotka täyttävät sekä autotehtaiden asettamat laatuvaatimukset että myös kuluttajien odotukset Webaston huipputeknologiatuottelle.


Neljä toimialaa

Webasto on vakiinnuttanut asemansa maailman johtavana polttoainekäyttöisten lisälämmittimien valmistajana sekä lisäksi Hollandia-kattoluukut ovat yli 20 autotehtaan ensiasennukseensa hyväksymiä lisävarusteita. Ilmastointilaitteet ovat vähemmän kuluttajien tiedossa oleva Webaston toimiala, joka on kuitenkin ammattiliikenteen puolella jo käsite. Uuden teknologian tuotteet kuten sähköautojen latauslaitteet, – lämmittimet sekä -akkujärjestelmät kuuluvat nykyisin myös Webaston tuotevalikoimaan.

Kahan valikoimassa Webaston koko lisävarustetuotelinja henkilöautoihin, unohtamatta ammattiautoilijoita, työkoneita, matkailuauton omistajia sekä veneilijöitä.

Webaston tuotteilla liikkumisen mukavuus nousee uudelle luksustasolle.

 

Henkilöautot

Kuorma- ja Pakettiautot

Hyötyajoneuvot                                      

Marine

Linja-autot

Sähköautojen lataus

 

Löydä Webasto-jälleenmyyjät: